Artistit / Jussi Makkonen

Kuva: Pekka Ovaskainen

Kansainvälisesti tunnettu sellisti Jussi Makkonen on esiintynyt sadoilletuhansille kuulijoille Suomessa ja ympäri maailmaa – Yhdysvalloista Eurooppaan sekä Aasiasta Lähi-itään. Hänen konserttinsa ovat hurmanneet yleisöä konserttisaleissa, festivaaleilla, yliopistoissa ja arvovaltaisissa yksityistilaisuuksissa.

Makkonen tunnetaan erityisesti suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen taitavana tulkitsijana. Hänen vangitseva tarinankerrontansa ja lämmin esiintymistyylinsä tekevät klassisesta musiikista helposti lähestyttävää, elämyksellistä ja inspiroivaa kaikenikäisille kuulijoille – myös niille, joille klassinen musiikki ei ole entuudestaan tuttua.

Makkonen esiintyy solistina, kamarimuusikkona sekä erilaisissa poikkitaiteellisissa produktioissa Suomessa ja kansainvälisesti sekä myös erilaisissa kokoonpanoissa muun muassa selloyhtyeen, pianon, harpun, kanteleen ja harmonikan kanssa.

Makkonen tekee pitkäaikaista yhteistyötä pianisti Nazig Azezianin kanssa, ja hänen levytyksiään on julkaistu maailmanlaajuisesti muun muassa Naxos-levymerkillä. Makkonen soittaa Henry Jay -selloa vuodelta 1757.

‍

Jussi Makkosen kokoonpanot ja ohjelmakokonaisuudet

Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin konsertti

Kansainvälisesti tunnettu konserttikokonaisuus, jossa sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian tulkitsevat Jean Sibeliuksen rakastetuimpia teoksia sekä tarvittaessa myös muuta suomalaista musiikkia Oskar Merikannolta, Heino Kaskelta, Armas Järnefeltiltä ja nykysäveltäjiltä. Ohjelmistoa voidaan täydentää myös kansainvälisillä klassikoilla, argentiinalaisilla tangoilla tai ranskalaisen sellomusiikin helmillä. Soveltuu konserttisaleihin, kirkkoihin, festivaaleille, yritystilaisuuksiin ja juhlatapahtumiin.

Sibelius Inspiration – multimediakonsertti

Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian vievät yleisön Jean Sibeliuksen inspiraation lähteille musiikin, vaikuttavien luontovideoiden, valosuunnittelun ja tarinankerronnan keinoin. Kansainvälisesti esitetty multimediakonsertti on nähty Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Konsertista on saatavilla myös laajennettu versio, jossa elämystä täydentävät lavastus, luonnon elementit, tunnelmavalaistus ja tilatuoksut.

Soiva metsä –Jean Sibeliuksen matkassa

Näyttämöllinen koko perheen konsertti, joka pohjautuu valtakunnallista suosiota saavuttaneeseen Katri Kirkkopellon Soiva metsä -kirjaan. Musiikki, näyttämötaide, kirjallisuus ja kuvataide yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi, joka vie yleisön Jean Sibeliuksen maailmaan. Esiintyjinä ovat näyttelijä Tiina Naumanen, sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian.

Jussi Makkosen selloyhtye

Vaikuttavia konserttikokonaisuuksia 2–4 sellolle konserttisaleihin, kirkkoihin, festivaaleille sekä yritys- ja juhlatilaisuuksiin. Ohjelmistossa on muun muassa Tšaikovskin Vuodenajat selloyhtyeelle sovitettuna, Cello Spirituals -konsertteja sekä joulu- ja virsikonsertteja laulusolistin kanssa. Yritys- ja juhlatilaisuuksiin ohjelmisto voidaan rakentaa suomalaisen musiikin ympärille sisältäen Sibeliusta, Apocalyptican tunnetuimpia kappaleita sekä näyttäviä sovituksia viihde- ja evergreen-musiikin klassikoista.

Sello ja muut kokoonpanot

Sellon yhdistäminen harppuun, kanteleeseen tai harmonikkaan tarjoaa ainutlaatuisia konserttielämyksiä erilaisiin juhla-, yritys- ja kulttuuritapahtumiin. Ohjelmistossa kuullaan muun muassa Sibeliuksen ja Merikannon musiikkia, suomalaisia kansanlauluja, ranskalaisia sävelhelmiä, tangoja sekä rakastettuja evergreen-klassikoita.

‍

‍

Keikkamyynti

Tommi Piipponen
‍tommi@ohjelmalaituri.fi
‍
050 408 0150

Tulevat keikat

La 7.11.2026 klo 14.00 Juuan Seurojentalo, Juuka Juuan Seurojentalo 100 vuotta -juhlakonsertti

Osta lippu

To 26.11.2026 Keuruu, Hotelli Keuruselkä

Pe 27.11.2026 klo 19.00 Lievestuoreen kirkko, Laukaa Valoja ja varjoja -kynttiläkonsertti

Pe 11.12.2026 Nurmes, Bomban talon joulukonsertti

Osta lippu

La 12.12.2026 Kajaani, Kajaanin kirkko Sibeliuksen siivin kohti joulua

Ma 14.12.2026 klo 18.00 Karjasillan kirkko, Oulu Joulukonsertti

Ma 14.12.2026 klo 20.00 Karjasillan kirkko, Oulu Joulukonsertti

Menneet keikat

Pe 6.11.2026 Iisalmi, Kustaa Aadolfin kirkko

Pe 30.10.2026 klo 18.00 Varkauden pääkirkko, Varkaus Lux Aeterna -Pyhäinpäivän aaton konsertti

To 29.10.2026 Hausjärvi, Oitin seurakuntatalo

To 15.10.2026 klo 19.00 Aschersleben, SAKSA Rathaus, Markt 1 Finnish Landscapes -konsertti

Ke 14.10.2026 klo 18.00 Hamburg, SAKSA Finnische Seemannskirche, Ditmar-Koel-Straße 6 Finnish Landscapes -konsertti

Ti 13.10.2026 klo 19.00 Berlin, SAKSA Schwartzsche Villa, Grunewaldstraße 55 Finnish Landscapes -konsertti

Su 11.10.2026 klo 16.00 Wilhelmshaven, SAKSA Kirche St. Martin, Geniusbankstraße 41 Finnish Landscapes -konsertti

La 10.10.2026 klo 19.00 Bünde, SAKSA Musikschule Bünde, Amtshausplatz 1 Finnish Landscapes -konsertti

Pe 9.10.2026 klo 18.00 Erfurt, SAKSA Schloss Molsdorf, Schlossplatz 6 Finnish Landscapes -konsertti

To 8.10.2026 klo 19.00 Schwäbisch-Hall, SAKSA Haus der Bildung, Erhard Eppler Saal, Salinenstraße 6-10 Finnish Landscapes -konsertti

Ke 7.10.2026 klo 20.00 Ravensburg, SAKSA Zehntscheuer Ravensburg, Grüne-Turm-Str. 30 Finnish Landscapes -konsertti

La 25.7.2026 Turku, Harjattulan kartano klo 19

Su 12.7.2026 Luhanka, kesäkirkko klo 16

La 4.7.2026 Lieksa, Monolan aitan pihapiiri klo 16

Pe 3.7.2026 Lieksa, Kolin satama Lastu lainehilla -konserttiristeily klo 18

Pe 3.7.2026 Lieksa, Kolin seurojentalo klo 15

To 2.7.2026 Lieksa, Lieksan kirkko klo 18

Ke 1.7.2026 Lieksa, Monolan aitan pihapiiri

Ti 30.6.2026 Lieksa, Monolan aitan pihapiiri klo 18

Ti 23.6.2026 Vantaa, Pyhän Laurin kirkko klo 18

Pe 12.6.2026 Laukaa, Varjola tila klo 15 ja klo 18

Ohjelmalaiturin muut artistit

Ohjelmalaiturin rosteriin kuuluvat tällä hetkellä maailman ensimmäinen yhteiskanteleyhtye Veila, Sakari Kuosmanen, Ilja Teppo, Joensuun Popmuusikot ry:n rahaston Hyvä tyypit! -palkinnon pokannut suomisynthpopin taitaja Tams, DJ Johannes Teppo sekä kirjailija Antti Heikkinen ja näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Antti Tuomas Heikkinen.