Artistit / Veila

Kuva: Jyri Keronen

Veila on maailman ensimmäinen yhteiskanteleyhtye. Joensuussa vuonna 2022 perustetussa yhtyeessä soittaa ja laulaa neljä muusikkoa, Siiri Ahtola, Joel Kenakkala, Lumi Ollila ja Tiia Turunen.

Veilan keikkarepertuaari on koostunut itse sovitetuista pophiteistä sekä Suomesta että maailmalta. Nyt bändi on ottanut askeleen eteenpäin ja alkanut säveltää omia pophittejään tälle uniikille soittimelleen. Ensimmäinen oma single Uusia alkuja julkaistiin huhtikuussa ja lisää omaa tuotantoa on luvassa vielä loppuvuoden 2025 aikana. Omassa sävellystyössä toistuu sama idea kuin lainaohjelmistossakin: bändin halu uudistaa kanteleeseen perinteisesti liitettyjä mielikuvia ja tuoda tämä ainutlaatuinen soitin osaksi suomalaista pophistoriaa. Kanteleen kauniin soinnin lisäksi Veila rakentaa kappaleilleen moniääniset stemmat solisti-Siirin upean soundin ympärille.

Nuoresta iästään huolimatta Veila on hurmannut yleisöjään keikkalavoilla niin Suomessa kuin maailmalla: bändi on esiintynyt mm. Ilosaarirockissa, Lempi-festivaalilla ja New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Lisäksi Veila sai kutsun esiintymään supersuositun Nelosen Farmi-televisio-ohjelman 5. kaudelle, jossa Veilan musiikki herätti kilpailijoissa tunnelmia niin tanssiaskelten kuin liikutuksen kyynelten muodossa.

Veila on ensimmäisten vuosien aikana onnistunut aiheuttamaan pienimuotoisen hurmaantumisen pohjoiskarjalaisissa musiikin ystävissä: vuonna 2023 bändi voitti Joensuun Popmuusikot ry:n Hyvä tyypit! -palkinnon, sanomalehti Karjalaisen Vuoden kulttuuriteko -kilpailun yleisöäänestyksen suoranaisella äänivyöryllä ja Joensuun kulttuuripalkinnon marraskuussa 2025.

Veilan esiintyminen on intensiivistä hetken vangitsemista ja herkkää läsnäoloa yhteisen instrumentin äärellä. Yhtyeen musisoinnissa korostuu jäsenten luova lahjakkuus sekä pyrkimys ainutlaatuisten musiikkikokemusten tuottamiseen yhdessä tekemällä.

Keikkamyynti

Tommi Piipponen
tommi@ohjelmalaituri.fi
050 408 0150

Tulevat keikat

La 20.12.2025 Tampere, Bistro vilja klo 19

Osta lippu

Su 21.12.2025 Jyväskylä, Vaajakosken kirkko klo 17

Osta lippu

To 25.12.2025 Joensuu, Kimmel klo 12

Osta lippu

Pe 16.1.2026 Helsinki, Matkamessut messukeskus Viking LIVE Stage klo 17.30

Osta lippu

Pe 8.5.2026 Joensuu, yksityistilaisuus

Osta lippu

Menneet keikat

Pe 28.11.2025 Joensuu, yksityistilaisuus

Osta lippu

Pe 21.11.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

Pe 14.11.2025 Joensuu, yksityistilaisuus

Osta lippu

Ke 12.11.2025 Jyväskylä, yksityistilaisuus

Osta lippu

To 6.11.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

Su 26.10.2025 Liperin kirkko klo 14, vapaa pääsy

Osta lippu

La 25.10.2025 Hammaslahden Nuorisoseurantalo klo 13, vapaa pääsy

Osta lippu

La 25.10.2025 Joensuu, yksityistilaisuus

Osta lippu

To 2.10.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

Su 14.9.2025 Kiihtelysvaaran kirkko klo 13, vapaa pääsy

Osta lippu

La 13.9.2025 Savonlinna, yksityistilaisuus

Osta lippu

Pe 12.9.2025 Tuupovaaran seurankuntasali klo 18, vapaa pääsy

Osta lippu

Su 7.9.2025 Enon kirkko klo 13, vapaa pääsy

Osta lippu

La 6.9.2025 Joensuu, yksityistilaisuus

Osta lippu

Pe 5.9.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

To 4.9.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

Ke 3.9.2025 Helsinki, yksityistilaisuus

Osta lippu

Ohjelmalaiturin muut artistit

Ohjelmalaiturin rosteriin kuuluvat tällä hetkellä maailman ensimmäinen yhteiskanteleyhtye Veila, Sakari Kuosmanen, Ilja Teppo, Joensuun Popmuusikot ry:n rahaston Hyvä tyypit! -palkinnon pokannut suomisynthpopin taitaja Tams, DJ Johannes Teppo sekä kirjailija Antti Heikkinen ja näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Antti Tuomas Heikkinen.